Ja näin päättyy Dorian Grayn tarina. Nuori mies, joka oli siunattu poikkeuksellisella kauneudella. Joka vaihtoi sielunsa ikuiseen nuoruuteen. Ja menetti kaiken siinä samalla. Mitä opetuksia voimme oppia hänen tragédiastaan? Ehkä sen, että kauneus ilman hyvettä on ei mitään. Ehkä sen, että vaikutusvalta voi turmella yhtä hyvin kuin innoittaa. Ehkä sen, että joidenkin toiveiden ei pitäisi koskaan toteutua. Lord Henry kylvi tuhon siemenet. Hän kertoi Dorianille, että nuoruus ja kauneus olivat kaikki kaikessa. Että nautinto oli ainoa päämäärä, jota kannatti tavoitella. Että moraali oli tylsille ihmisille. Dorian uskoi häntä täysin. Ja rakensi elämänsä noille myrkytetyille perustuksille. Basil Hallward yritti pelastaa hänet. Hän näki hyvyyden Dorianin nuorissa kasvoissa. Hän maalasi kauneuden ja viattomuuden. Mutta hän ei voinut maalata Dorianille omaatuntoa. Muotokuva näytti kaiken, mitä Dorian piilotti. Jokaisen synnin, jokaisen valheen, jokaisen julmuuden. Se oli hänen sielunsa peili. Ja lopulta se tuhosi hänet. Sibyl Vane rakasti puhtaasti ja täydellisesti. Hänen rakkautensa oli todellista, ei teeskenneltyä. Ja siksi hän ei enää voinut näytellä. Todellinen rakkaus teki valheellisen rakkauden mahdottomaksi. Dorian rankaisi häntä siitä, että tämä rakasti häntä liikaa. Hän halusi taidetta, ei totuutta. Esitystä, ei aitoa tunnetta. Tämä oli hänen ensimmäinen suuri julmuutensa. Mutta ei viimeinen. Seuraavat vuodet olivat täynnä pimeyttä. Dorian turmeli jokaisen, johon koski. Hän jätti taakseen jäljen tuhottuja elämiä. Ja koko ajan hänen kasvonsa pysyivät nuorina. Hänen hymynsä pysyi viattomana. Vain muotokuva tiesi totuuden. Lukittuna tuohon pölyiseen huoneeseen. Yhä kauheammaksi vuosi vuodelta. Tallentaen jokaisen pahan teon. Lopulta Dorian yritti tuhota menneisyytensä. Hän puukotti muotokuvaa veitsellä. Samalla veitsellä, joka oli tappanut Basilin. Mutta sieluaan ei voi tuhota. Omaatuntoaan ei voi paeta. Kun hän hyökkäsi muotokuvaa vastaan, hän hyökkäsi itseään vastaan. Taika murtui. Muotokuvasta tuli jälleen kaunis. Ja Dorianista tuli se, mitä hän todella oli. Vanha, paha, kuihtunut olento. Tämä on Dorian Grayn muotokuva. Ei kaunis maalaus seinällä. Vaan ruma totuus pinnan alla. Muotokuva näytti, mitä kauneus maksaa. Mitä nautinto ottaa sielulta. Miksi tulemme, kun elämme ilman omaatuntoa. Meillä kaikilla on muotokuvia itsestämme. Piilotettuna sinne, missä kukaan ei näe. Ne näyttävät todelliset kasvomme. Todelliset minämme, ilman naamioita. Miltä meidän muotokuvamme näyttävät? Ovatko ne kauniita vai kauhistuttavia? Vain me tiedämme vastauksen. Ja ehkä se on todellinen kauhu. Ei se, mitä muut näkevät. Vaan se, mitä tiedämme itsestämme. Sydäntemme lukituissa huoneissa. Missä omat muotokuvamme roikkuvat. Katsoen. Odottaen. Tallentaen kaiken. Loppu.
B1Chapter 20 / 20375 words70 sentences
Luku 20: Loppu
Chapter 20 · Dorian Grayn muotokuva · B1 Finnish. Tip: Click on any word while reading to see its translation. Take your time with each chapter and review the vocabulary before moving on.
Chapter Summary
Dorian päättää tuhota muotokuvan samalla veitsellä, jolla hän tappoi Basilin. Kun palvelijat murtavat oven, he löytävät kauhean vanhan miehen kuolleena lattialta. Muotokuva on taas kaunis.
1 / 70
🇫🇮Suomi→🇬🇧English
Linked wordUnderlined wordOther words
Comprehension Questions
4 questions
1
Luvun mukaan, mitä filosofiaa Lord Henry opetti Dorianille?
2
Mitä muotokuva edusti tämän viimeisen luvun mukaan?
3
Mitä tapahtui, kun Dorian hyökkäsi muotokuvaa vastaan veitsellä?
4